Tervetuloa Hillfieldin maille!
Olet saapunut täysin virtuaaliseen kenneliin nimeltä Hillfield Collies. Kuten jo nimen perusteella osaatte varmasti päätellä, kennel ei kasvata muita rotuja kuin collieita - pääasiassa pitkäkarvaisia ja lyhytkarvaisia collieita meidän tapauksessamme. Kennel sai alkunsa Lanian päätöksestä siirtää omat colliensa uuteen kenneliin, koska niitä alkoi jo kertyä hieman suurempaa määrää ja matkalla päätökseen Mimmu lähti mukaan rakentamaan kenneliä pystyyn. Kamppailimme nimen kanssa kauan ja mietimme kovasti Hill - alkuista nimeä. Kuitenkin pelastavana enkelinä Jerry sai meille koottua nimen Hillfield Collies. Kennel aloitti toimintansa 31.päivänä vuonna 2008 - eli uutenavuotena. Olemme Mimmun kanssa molemmat toimineet aijemminkin collieiden parissa, itselläni on ollut joskus pienemmässä muodossa collieita kasvattava kennel ja olen ensimmäiset collieni ottanut suunnilleen vuoden 2007 keväällä.
Kasvatustyössämme pyrimme ennenkaikkea korkeatasoisiin, hyväsukuisiin, terveisiin ja rodunomaisiin koiriin. Collieille ominainen aktiivinen, innokas, rauhallinen, työskentelykykyinen luonne on rodunomaisen ja kauniin ulkonäön kanssa tavoitteemme. Parhaamme mukaan pyrimme myös säilyttämään collieiden alkuperäisen käytön paimenkoirana. Haluamme luoda useita erilaisia sukujuuria ja jatkaa sukuja pitkälle asti, jotta niitä voi tutkia ja ihailla myöhemmässä vaiheessa - kuitenkin yrittämällä pitää suvun rajallisena ja yleistämättä sitä liikaa. Vanhemmiksi tulemme valitsemaan aina erinomaisesti terveitä yksilöitä, joilla on upeat luonteenpiirteet ja rodunomainen rakenne ja ulkonäkö. Pentueita tulee vuoden aikana yhdestä kolmeen. Suunnitelmista ja tulevista pentueista löydät tietoa kasvatussivulta.
Lumea tupaan toivottaen, Lania ja Mimmu
hillfieldcollies@gmail.com -
vieraskirja
Uusimmat uutiset
Lue koko
arkisto
25.12.2009
Hillfieldissä tapahtui pienoinen joulusiivous. Ulkoasu on muuttanut hieman muotoaan, väreiltään, kuviltaan ym. pieniä muutoksia on huomattavissa. Sisältöä on myös hitusen sieltä täältä siistitty ja päivitelty ajantasalle. Ilmoitusluontoisena asiana on että G-pentueen laskettu aika on 29.12.2009, joten odotamme hyvin innoissamme että pian taas uudet maailmanvaltaajat pääsevät ihmettelemään maailman menoa. Hillfieldiin olemme jättämässä urosta. Näyttelypuolelta myös hyviä uutisia! Fadosta tuli jouluaattona kansainvälinen muotovalio ja Jäynä viimein keräsi pottiinsa muotovalionarvot jopa yhdeksästä maasta! Hienoa työtä taas pojilta :). Myös pentuesuunnitelmiin on päivitelty tämänhetkinen tilanne, vuoden 2010 alkuun on tulossa pitkäkarvaisia collieita, lisää voit lukea täältä.
24.05.2009
Hillfield on nyt kokenut hieman kesäisemmän uudistuksen, ulkoasu on muuttanut väriään ja muutenkin kokenut muutoksia ja sivut on siistitty nyt sen mukaisiksi. Yksi rakkaimmista koiristamme on poistunut luotamme 21.päivä, WolfTame's Keen Krona, tutummin Krona. Jäämme kaipaamaan Kronaa iloisin muistelmin. Mutta sitten myös iloisempia asioita, D-pentueelle on laskettu aika 29.päivä, elikkä tämän viikon perjantaina. Ultrassa on näkynyt kolme pentue, jännittäen odotamme pentujen syntymistä. Meille olisi tarkoitus jäädä kotiin myö yksi narttu. Meille on myö muuttanut uusi pehkoherra taloon, kyseessä on soopeliuros, Jerryn entinen koira EJ Twisted Illusion, Jazz. Jerryn joutuessa luopumaan Jazzista, otimme sen mieluusti Hillfieldiin, Jazzille ja Ksenallehan on tulossa kesäksi myös pentuja.
02.05.2009
Luxemburgin voittajasta aivan upeat tulokset! Olemme erittäin tyytyväisiä jokaisen koiran suoritukseen ja kaikille tulikin mahtavat tulokset. Fado ollen ERI1 PU1 ROP SERT CACIB vLUXW-09, Krona ERI1 PN1 VSP CACIB vLUXW-09, Nuka ERI1 PU3, Colin ERI3 PU4, Luca ERI2 PU2 SERT! Hillfield pärjäsi myös upeasti ensimmäistä kertaa kasvattajaluokassa ollen 1 KP ROP-kasvattaja (Crane Moving, Ascending Colon, Alight Again ja Across The Street)! Todella upeat fiilikset.
28.03.2009
Hillfieldin C-pentue syntynyt tänään! Synnytys sujui ilman ongelmia ja pentuja syntyi yhteensä 4. 3 urosta ja 1 narttu joka meni sijoitukseen mannalle. Meille jäi myös itsellemme yksi uros, toivotetaan Fado tervetulleeksi. Pentueen oma sivu löytyy täältä. Meillä on myös kaksi seuraavaa pentuetta jo suunnitteilla, lyhyt- ja pitkäkarvaisia collieita, jos olet kiinnostunut, voit lukea niistä lisää täältä.
Fado myös ensimmäisessä näyttelyssään, Hillfieldin erikoisnäyttelyssä lyhytkarvaisille collieille mahtavasti ERI1 PU1 SERT ROP!
22.03.2009
Hillfield on kokenut uudistuksen, ulkoasusta kiitos Jerrylle! Sisältö on laitettu osittain uusiksi ja jokapuolelta tehty siistimisiä. Aloitimme myöskin yhteistyön Theman kanssa. C-pentueen syntymäajaksi on laskettu ensiviikon lauantai, 28.päivä. Odotamme pentuja jännittyneinä. Myöskin pentuesuunnitelmia on tullut pari uutta lisää, joista saat lisätietoa kasvatit- sivulta.
16.01.2009
Onnea Jerrylle ja Caapolle ensimmäisestä hienosta tuloksesta, Hillfieldin erikoisnäyttelystä hienosti tulokseksi ERI1 PU1 SERT ROP! Myöskin sitten pitkäkarvaisissa collieissa Teye pärjäsi hienosti ja sai toisen näyttelytuloksensa, Teye ollen siis ERI1 PN1 SERT ROP :).
14.01.2009
Suomen voittajassa tuli hienoja tuloksia meidän porukalle, Nuka hienosti ERI1 PU1 SERT ROP CACIB vV-08 sekä Krona ERI1 PN1 SERT VSP vV-08 vjV-08 ROP-juniori! Myökin Luca ERI1 PU4. Pitkäkarvaisissa collieissa Ledelle myö mahtavasti tulos ERI1 PU1 SERT VSP CACIB vV-08, Teye ERI2 PN4 sekä Frida ERI2. Kivasti meni ja ollaankin koko konkkaronkasta hyvin ylpeitä :).
12.01.2009
Hillfieldin A-pentue syntyi 07.01.2009. Rotuna toimi lyhytkarvainen collie ja pentuja syntyi yhteensä neljä, 2 urosta ja 2 narttua. Meille jäi itselle myöskin uros, Colin. Tästä pääset pentueen omalle sivulle. Myöskin Hillfieldin B-pentue on jo suunnitteilla, joka tullaan toteuttamaan Ledelle sekä evm. nartulle. Pentueen ajankohta tulee luultavimmin olemaan helmikuun alkupuoli, tällä hetkellä varauksia on jo kaksi ja otamme enää yhden.. Lue lisää.
31.12.2008
Hillfield Collies avaa ovensa nyt ensimmäistä kertaa 31.12.2008! Jotkut sivut ovat vielä pieniä korjauksia ja siistimisiä vailla. Anoimme näin avajaisten kunniaksi agilityä kaikille MAXI'lle. Päästämme sinut nyt tutustumaan sivuihin paremmin, vieraskirjaan saa tulla enemmän kun mielellään kommentoimaan :).
Ulkoasun kuva © Skip and Odie, koristekuva © Skip and Odie.